Kaksi ihmistä surmattu oulussa
Hem / Juridik, Samhälle & Myndigheter / Kaksi ihmistä surmattu oulussa
Surmista epäiltyä ei otettu kiinni Haravatiellä olevasta asunnosta vaan piha-alueelta.
Poliisit eristivät osittain kulkua alueella. klo 18.46: Tapahtumapaikka sijaitsee Välivainiolla, ei Puolivälinkankaalla.
Päivitetty klo 19.33 tiedolla, että yksi ihminen on otettu kiinni.
Päivitetty klo 20.06 tiedolla, että kaksi ihmistä on kuollut.
Poliisi: Mies ja nainen ammuttu kuoliaaksi Oulun Välivainiolla, kaksoissurmasta epäilty otettiin kiinni isossa poliisioperaatiossa
Poliisi etsi mahdollisesti aseistautunutta henkilöä Välivainion alueelta lauantaina alkuillasta.
Poliisi kertoi kello 20 jälkeen että alueella on taas turvallista liikkua, mutta virkavalta toivoo työrauhaa tutkinnalle. Paikalta löydettiin ulkoa loukkaantunut mies, joka kuoli ampumavammaan ensihoitotoimenpiteistä huolimatta. Tulee mieleen, että ollaan pelätty jo etukäteen että voi tulla osumaa ja mennä huti taulusta.
PS. Alueella liikkui lukuisia poliiseja raskaassa suojavarustuksessa.
Poliisi otti asunnosta kiinni miehen, jonka osuutta tapahtumiin selvitetään. Hänet löydettiin kello 19.20 aikaan. Ampuahan voi vaikka soramontulla tai metsässä.
Poliisi korjasi kello 19 aikaan Twitterissä aiempaa viestiään jonka mukaan operaatio olisi Puolivälinkankaalla. Toiminta kesti kolmatta tuntia ja paikalle lähetettiin lukuisia yksiköitä.
Poliisi käskytti miestä ja otti hänet kiinni piha-alueelta.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Oulun Välivainiolla on surmattu ampumalla kaksi ihmistä lauantaina iltapäivällä, kertoo Oulun poliisi.
Poliisi etsi toista, paikalta poistunutta miestä jonkin aikaa ja tavoitti surmista epäillyn Talvitien läheisellä Haravatieltä kello 19.20 aikaan. Poliisin kiinniotto tehtiin läheisellä Haravatiellä, jonka vieressä sijaitsee muun muassa leikkikenttä. Kukaan ei vielä maininnut matuja ja persuja, voisiko niistä jankata siihen saakka, kun Utsjoella laskee aurinko seuraavan kerran?
Kaksi ihmistä on surmattu Oulussa
Poliisi tutkii kahta epäiltyä henkirikosta Oulun Välivainiolla.
Poliisi sai lauantaina kello 17:n aikaan ilmoituksen mahdollisesta ampumisesta.
Osa lähialueen asukkaista teki myös esimerkiksi pihatöitä ihan normaalisti, Nevala kertoi. Ja manneja sinne tuskin ees päästetään...
En tiedä ampumisharrastuksen käytännöistä, mutta minusta kuulostaa oudolta, jos lähdetään ampumaan ja laitetaan varmuuden vuoksi liivit päälle. Alue on Välivainiota.